TAIDE ULKOILEE?

Roolipeliä luokkahuoneessa

Luokkahuoneprojekti on Turun ammattikorkeakoulun Taideakatemian teatteri-ilmaisun ohjaajaopiskelijoiden ensimmäisen vuosikurssin oppimisprojekti. Keväällä Aliisa, Marianna, Henry ja Martta ohjasivat Vähä-Heikkilän koulussa viisi draamatyöpajaa viidennen luokan oppilaille.

Ryhmän teemaksi valikoitui oppilaiden ennakkotehtävän ja ohjaajien pohdinnan jälkeen erilaisten roolien merkitys arkielämässä ja teatterissa, sekä miten rooleja rakennetaan erilaisten harjoitusten kautta. Samalla oppilaat saivat uusia näkökulmia siihen, miten toimitaan ryhmässä, miten toista kuunnellaan ja miten omassa roolissa ollaan. Työskentelyn aluksi luokassa tehtiin draamasopimus, jossa luotiin yhdessä ryhmän säännöt.

Aliisa, ohjaaja:

”Aluksi mietitytti, millainen on viidesluokkalainen. Omat koulumuistot tulivat mieleen. Viitoset olivat tosi fiksuja! Lasten kanssa oleminen antoi hyvän fiiliksen. Aika nopeasti huomasi myös muutokset ryhmässä. Tytöillä oli aluksi omia ryhmittymiä ja tytöt ja pojat halusivat olla ekoissa harjoituksissa erillään.”

Työpajamuotoinen työskentely vaatii aina aikaa. Yleensä kolme ensimmäistä kertaa menee lämmittelyyn ja luottamuksen syntymiseen sekä tutustumiseen. Neljännellä kerralla ryhmän kanssa päästiin todella asiaan. Oli syntynyt hyvä luottamus, henki ja uskallus tekemiseen.

Punaisena lankana harjoituksissa kulki hyväksi ja arvostavaksi katsojaksi oppiminen. Millainen on katsojan rooli, kun näyttämöllä tai luokassa ollaan esillä?

Aliisa:

”Huomasimme, että yllättävän nopeasti voisi mennä hyvinkin pitkälle työskentelyssä ja päästä esiintymään. Esiintymisen hinku oli lapsilla kova, haluttiin olla esillä ja tulla esiintymään. Opettelimme etenkin fyysistä läsnäoloa. Miten itseä ja ominta esillä olon tapaa voi ilmaista eleillä, kehon asennolla, rytmillä, ilmeillä tai katseella?”

Käytännössä luokkahuonetila on pieni, joten jos 25 oppilaan luokassa aletaan keksiä ja harjoitella vuorosanoja, meteli on iso. Siksi harjoiteltiin, miten itseään voi ilmaista muuten kuin puhumalla. Samalla päästiin pois vakiintuneista ryhmän ”hiljaiset” ja ”höpöttäjät” -rooleista.

Marianna, ohjaaja:

”Oppilaat alkoivat nopeasti ymmärtää, miten pienessä luokkahuoneessakin voi tehdä paljon – hiljaisemmatkin oppilaat heittäytyivät ihan mielettömästi roolihahmojen maailmaan ja nousivat uudella tavalla esille ja vilkkaammat oppilaat rauhoittuivat. 

Lapsen mielen avoimuus oli kiehtovaa. Vaikka osa lapsista on jo cooleja ja mielestään isoja, voi taiteen varjolla heittäytyminen leikin maailmaan antaa paljon. Draamaharjoitteilla myös rikottiin luokan rutiineja ja vakiintuneita rooleja.”

Lapselle on tärkeää tulla nähdyksi useiden aikuisten silmin. Lapset antoivat innokkaasti palautetta ja toivoivat lisää draamatyöskentelyä:

”Minusta onnistuin siinä, että uskalsin improvisoida.”
”Opin enemmän heittäytymään.”
”Opin uusia asioita ystävistäni.”

”Onnistuin heittäytymään esityksissä enemmän kuin luulin.”
”Opin ilmaisemaan itseäni.”
”Mielestäni onnistuin hyvin kuuntelemaan ja katsomaan toisten esiintymistä ja keskittymään olennaiseen.”
”Opin paljon heittäytymistä ja toisten arvostusta.”
”Saitte meidät nauramaan!

Tekemisessä painotettiin, että oikeaa ja väärää tapaa tehdä ei ole. Näin epävarmemmistakin lapsista kuoriutui esiin innostuneita osaajia.

Myös opettaja Satu Koistinen oli tyytyväinen:

”Kakki uskalsivat osallistua! Tällaista voisin käyttää itsekin uudestaan! Harjoitukset luovat jokaiselle oppilaalle tilaa, aikaa ja omaa paikkaansa. Piirityöskentely alussa, jes! Otan jatkossa käyttöön omilla tunneillakin! ”

Vähä-Heikkilän koulun rehtori, Turun kulttuurilautakunnan jäsen Taru Pätäri näki luokkahuoneprojektissa aineksia perusopetuksen uudistuvan opetussuunnitelman toteutukseen:

”Uusi opetussuunnitelma vie oppimiskäsitystämme entisestään kohti monialaisuutta ja ilmiöpohjaisuutta. Ilmiöpohjaiseen oppimiseen liittyy voimakkaasti erilaiset työtavat. Draama on oivallinen väline kokemukselliseen oppimiseen niin tunne- kuin kognitiivisten taitojen kannalta.  Oma elämys on tärkeä oppimisen väline ja tuo mielekkyyttä oivaltamiseen.

Teatteri-ilmaisun ohjaajat saivat toiminnallisenkin ryhmämme keskittymään ja innostumaan pidetyistä oppitunneista.  Opiskelijat olivat osaavia ja innostuneita ja tuo asenne tarttui myös oppilaisiin. Osallistaminen, kokemus, elämys, ymmärrys; VH kiittää projektista.”

Teksti: Anna-Mari Rosenlöf
Kuva: Marja Susi

Vastaa

Your email address will not be published.

*